TPS TV | AC Oulu -ennakko: Joonas Laurikainen kantaa TPS:n päävalmentajavastuun Oulun reissulla

AC Oulu -ennakko: Joonas Laurikainen kantaa TPS:n päävalmentajavastuun Oulun reissulla

23.5.2019
2 415 Katsontoa

TPS kohtaa ensi lauantaina Ykkösen kuumassa kärkikamppailussa AC Oulun. Tämä jännittävä ottelu alkaa Oulun Raatin stadionilla lauantaina 25.5. klo 17.00.

Molemmat joukkueet himoitsevat paluuta Veikkausliigaan ja ne ovat myös asian selkeästi ääneen ilmaisseet. Molempien joukkueiden alkukauden tulokset viittavat siihen, että näille tavoitteille löytyy myös katetta. TPS ja AC Oulu ovat neljän kierroksen jälkeen voittaneet kolme ottelua ja päätyneet kerran tasapeliin. Samaan saldoon yltää myös FC Haka, joka saapuu ensi viikolla Turkuun vieraaksi.

TPS lähtee Ouluun valmentaja Joonas Laurikaisen johdolla. TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen on ensi lauantaina juhlimassa oman tyttärensä häitä ja Oulun keikka jää näin ymmärrettävästi väliin. Pikkarainen on taas joukkueen ruorissa ensi viikon keskiviikon FC Haka -ottelussa.

– Tämä päivämäärä oli tiedossa jo viime syksynä, kun solmin päävalmentajasopimuksen TPS:n kanssa. Ilmoitin seuralle asiasta silloin heti. Tälle päivälle osui sitten otteluohjelmassa vierasottelu Ouluun, jonne joukkue lähtee nyt Jontun johdolla. Ei tässä mitään sen ihmeellisempää ole, Pikkarainen toppuuttelee.

Laurikaisella on aikaisempaa kokemusta päävalmentajan tontilta niin Naisten liigassa kuin poikien ylemmissä juniori-ikäluokissakin, joten aivan dramattisen oudosta pestistä ei siis ole kysymys. Hän on kuitenkin lauantaina ensimmäistä kertaa päävastuussa TPS:n miesten edustusjoukkueesta, joten tietynlaista jännitystä ilmassa varmasti myös on.

TPS saa kokoonpanoonsa takaisin keskuspuolustaja Rasmus Holman, joka on lusinut EIF-ottelun jälkeisen pelikieltonsa alta pois.

Laitapuolustaja Tatu Varmanen on varmuudella poissa kokoonpanosta lauantaina. Hänen poissaolonsa syystä ja toipumisennusteestaan tiedotetaan lääkärinlausunnon jälkeen myöhemmin tarkemmin.

Muista TPS:n pelaajista myös keskikentän Alim Moundi sekä hyökkäyspään Joakim LatonenSolomon Duah ja Eliécer Espinosa ovat kärsineet erilaisista pikkuvammoista. Heidän harjoittelunsa on ollut hieman vajaatehoista, mutta kunkin pelaajan lopullinen pelikunto on selvillä perjantaihin mennessä.

Elisa Viihde esittää kaikki Jalkapallon Ykkösen ottelut kaudella 2019. Kaikki Ykkösen 135 ottelua esitetään selostettuina hintaan 9,90 € / kk.

AC Oulu -TPS -ottelua voi seurata täältä: https://elisaviihde.fi/sport/2019-5-25-ACO-TPS/964bc3a2-c948-4f7e-90c3-731581995c88

Kirjoita kommentti