TPS TV | EIF-ennakko: Holma ja Varmanen palaavat takaisin kokoonpanoon

EIF-ennakko: Holma ja Varmanen palaavat takaisin kokoonpanoon

26.6.2019
3 036 Katsontoa

TPS kohtaa Jalkapallon Ykkösessä ensi perjantaina tammisaarelaisen EIF:n. TPS – EIF alkaa Kupittaan Veritas Stadionilla 28.6. klo 18.30.

TPS:llä on takanaan nyt kaksi peräkkäistä tappiota. Hienoa KTP-vierasvoittoa seurasi ensin yllättävä 1-2-kotitappio Musan Salamaa vastaan ja juuri ennen juhannus MYPA kaatoi kotikentällään TPS:n luvuin 3-1.

EIF:n kahden edellisen ottelun saldo on vielä murheellisempi. Ensin AC Oulu jyräsi Tammisaaressa taululle tylyt 0-3-lukemat ja sen jälkeen EIF hävisi Pietarsaaressa FF Jarolle täsmalleen samoin luvuin.

TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen myöntää, että juhannuksen viettoon oli varsin haastavaa lähteä kahden tappion saattelemana. Hän onkin miettinyt päänsä puhki, mikä kahdessa viimeisessä ottelussa meni pieleen. TPS palasi juhannuksen jälkeen harjoituskentälle maanantaina ja meno oli parin vapaapäivän jälkeen kuitenkin taas ihan vapautunutta. Tiistaina jatkettiin samalla ilmeellä. Pikkarainen painottaakin, että kaikki fokus on nyt perjantain EIF-ottelussa ja peräpeiliin on turha enää tuijotella.

TPS saa perjantaina takaisin kokoonpanoonsa kaksi erittäin tärkeää puolustuspään pelaajaa, kun laitapuolustaja Tatu Varmanen ja toppari Rasmus Holma ovat taas täydessä iskussa. Myös Sami Rähmönen ja Jonni Peräaho alkavat myös olla tikissä, mutta perjantai saattaa tulla kuitenkin liian nopeasti.

Liput ennakkoon: https://www.ticketmaster.fi/event/fc-tps-eif-lippuja/251381

HUOM! Ennakkolippujen myynti alennetuin hinnoin päättyy ottelupäivää edeltäneen vuorokauden päätyttyä (to 27.6. klo 23.59).

TPS – EIF on myös Veikkauksen pitkävetokohteena: https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto?eventView=games&eventId=94740935

Elisa Viihde esittää kaikki Jalkapallon Ykkösen ottelut kaudella 2019. Kaikki Ykkösen 135 ottelua esitetään netissä selostettuina hintaan 9,90 €/kk.

Pääset katsomaan myös TPS – EIF -ottelua osoitteessa: https://elisaviihde.fi/sport/2019-6-28-TPS-EIF/78132782-3837-40f4-a29e-c322292f54f0

Tervetuloa!

Kirjoita kommentti