TPS TV | Kooste: PK-35 - TPS 0-0 (17.06.2015)

Kooste: PK-35 – TPS 0-0 (17.06.2015)

18.6.2015
4 976 Katsontoa

TPS piti oman päänsä puhtaana jo kuudennen ottelun peräkkäin, kun raitapaidat ja PK-35 tasasivat pisteet Vantaan Myyrmäessä lukemin 0-0. Kotijoukkue PK-35 oli kieltämätttä lähempänä maalintekoa, mutta TPS:n tarkka ja tiivis puolustuspelaaminen tuotti tulosta.

25. minuutin kohdalla PK-35 pääsi ensimmäisen kerran tekopaikoille. Carlos Portela antoi nopean vapaapotkun, josta Ymer Xhaferi keskitti maalille, mutta TPS purki tilanteen. Punamustien toinen paha paikka sai alkunsa noin puolen tunnin kohdalla, kun Yerai Vilaboa keskitti, Pablo Counago jatkoi pallon Xhaferin kautta Riku Heinoselle, joka tälläsi pallon hieman ohi.  Ensimmäisen puoliajan lopussa myös TPS pääsi paikoille, kun Riku Sjöroos puski ohi.

Ottelun toisella puoliajan alussa PK-35 haki jälleen ahnaasti johtomaalia. Espanjalaiskaruselli pyöri jälleen, mutta Counago ei onnistunut. PK-35 onnistui saamaan pallon kahdesti myös maalin pystypuihin, mutta TPS kesti. Draamaa ottelun toi TPS-puolustaja Juri Kinnusen toinen keltainen kortti ottelun 79. peliminuutilla.

Päävalmentaja Shefki Kuqin poissa ollessa PK-35 Vantaan valmennusvastuun kantoi keskiviikkona Jose Riveiro. Hänen mielestään TPS-ottelu oli juuri sellainen, jollaista Punamustien leirissä oli odotettu.

– TPS ei ole päästänyt maalia kuuteen otteluun. Heillä on erittäin toimiva puolustuslinja, ja he puolustivat taktisesti erittäin hyvin. TPS teki pelaamisemme todella vaikeaksi, PK-35:n valmennusvastuun Shefki Kuqin sijaan tällä kertaa kantanut Jose Riveiro manasi.

– Täältä ei moni joukkue hae pisteitä, joten siihen nähden täytyy olla pisteeseenkin ihan tyytyväinen. Pystyimme pitämään oman pään jälleen puhtaana, joka on todella kova saavutus tältä nuorelta joukkuueelta. Sarjaa on nyt pelattu kolmannes ja olemme vaikea alun jälkeen päässeet muiden vauhtiin ihan mukavasti mukaan. Tässä sarjassa ei voi menestyä kuin nöyryydellä ja oikeilla ottulukohtaisilla taktisillä ratkaisuilla, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen painotti.

Kirjoita kommentti