TPS TV | Kooste: TPS - FC Honka 2-0 (13.06.2013)

Kooste: TPS – FC Honka 2-0 (13.06.2013)

13.6.2013
1 251 Katsontoa

TPS voitti FC Hongan jo viidennen kerran peräkkäin Veikkausliigassa. Tuntuukin siltä, että TPS alkaa olla espoolaisille jo melkoinen henkinen peikko. Tänäänkin Honka vei kaikki muut tilastot itselleen, paitsi sen kaikkein olennaisimman. Välillä näyttikin siltä, että Honka puuskutti ja juoksi kuin viimeistä päivää – ja TPS korjasi fiksusti vain hedelmät.

TPS sai ottelun jälleen lentävän lähdön, kun Mika Ääritalo runnoi Wayne Brownin sivuttaissyötön ja 7. minuutilla Hongan verkkoon. Sen jälkeen TPS:n peli seisahtui ja Honka otti aloitteet itselleen. Ensimmäisen puoliajan lopussa pallo kävi kerran TPS:n tolpassa ja Honka hölmöili vielä muutaman avopaikan päälle. TPS-maalivahti Jukka Lehtovaara oli myös erinomaisessa vireessä.

Avausmaalin tehnyt Ääritalo otti isoa roolia myös TPS:n toisessa maalissa lähettämällä loistavalla pystysyötöllä Roope Riskin oikealta kaistalta yksin läpi ottelun 63. minuutilla. Roope painui kuin tuulispää ja teki täsmälleen oikean ratkaisun. Hän latasi pallon täysillä keskelle ja peliväline painui maalin kattoon. Näyttävät tuuletukset O-katsomon edessä kruunasivat Roopen näyttävän maalin.

TPS:n ilonaiheisiin kuului myös keskikentän ankkurina raataneen Matej Hradeckyn debyytti avauskokoonpanossa. Matej täytti paikkansa täydellisesti ja mies raatoi ottelun loppuun asti.

Kirjoita kommentti