TPS TV | Mettälä ja Holma jatkavat – Aallon sopimus purettu yhteisymmärryksessä

Mettälä ja Holma jatkavat – Aallon sopimus purettu yhteisymmärryksessä

15.12.2015
3 513 Katsontoa

Jalkapallon Ykköseen valmistautuva TPS on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2016. Puolustaja Rasmus Holma ja hyökkääjä Ilari Mettälä jatkavat edelleen raitapaidoissa uusilla yksivuotisilla sopimuksillaan. Molemmat pelaajat pelasivat kaudella 2015 ensimmäiset kautensa TPS:n edustusjoukkueessa

Topparina pelaava Holma jakoi viime kauden aikana vastuun TPS:n keskuspuolustuksessa Miro Tenhon ja Mikael Liespuun kanssa. Vuoden 1991 ikäluokkaa oleva Holma loukkaantui keskikesällä, mutta hän palasi kauden lopussa kokoonpanoon takaisin. Hän pelasi lopulta yhteensä 13 ottelua ja viimeisteli niissä yhden maalin. Mettälä nousi TPS:n loppukauden sensaatioksi iskemällä kauden lopulla kuudessa ottelussa peräti viisi maalia. Vuoden 1994 ikäluokkaa oleva Mettälä pelasi kauden 2015 aikana kovilla tehoilla myös Kakkosen tasolla SalPa:ssa.

-Holma pelasi erinomaisen kauden ja odoukset hänen suhteen ovat vielä korkeammalla tietysti. Mettälä tuli loukkaantumisensa jälkeen todella lujaa ja näytti yllätysvalmiutensa ja niitä maaleja tuli loppukaudesta todella korkealla prosentilla. Joukkueen perusrunko on nyt olemassa, mutta sen laajentaminen jatkuu heti ensi vuoden puolella. Tilanne on kuitenkin kohtuullisen hyvä, vaikkapa viime vuoteen verrattuna samaan aikaan, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen muistuttaa.

Hyökkääjä Jussi Aalto jättää puolestaan TPS:n kesken sopimuskautensa yhteisymmärryksessä seuransa kanssa. 32-vuotias Aalto pelasi TPS:n riveissä kaudella 2015 yhteensä 26 ottelua ja viimeisteli niissä 11 maalia. Raumalaislähtöinen Aalto on ehtinyt edustaa urallaan tähän mennessä TPS:n lisäksi myös muun muassa HJK:ta, VPS:ää, FF Jaroa, Hakaa, SJK:ta sekä KTP:tä. Aallon uusi sopimusseura tiedottaa hänen jatkosuunnitelmistaan aivan lähiaikoina.

TPS kiittää Jussi Aaltoa lämpimästi kaudesta 2015 ja toivottaa menestystä hänen jatkouralleen!

Kirjoita kommentti