TPS TV | OPS-ennakko: ”Pidetään pää kylmänä ja pelataan omaa peliä”

OPS-ennakko: ”Pidetään pää kylmänä ja pelataan omaa peliä”

28.9.2017
2 587 Katsontoa

Mika Laurikaisen valmentama Turun Palloseura on kukistanut Miika Juntusen luotsaaman Oulun Palloseuran jo kahdesti tällä kaudella. Molemmat kohtaamiset ovat päättyneet turkulaisten 2–1-voittoon. Lauantaina Palloseurat kohtaavat Oulussa jalkapallon Ykkösen kauden kolmanneksi viimeisellä kierroksella.

Edellisessä ottelussaan TPS kaatoi kotikentällään FF Jaron puhtaasti 3–0. Pelin ensimmäinen puoliaika oli sarjaa johtavan Tepsin dominointia. Yksi ottelun hahmoista oli Mikko Hyyrynen, joka osui jo kolmannessa peräkkäisessä ottelussa. Muista TPS-maaleista vastasivat Ilari Mettälä ja Onni Valakari.

Vastaavasti Oulun Palloseuralle ottelujen ensimmäiset kymmenet minuutit ovat olleet tällä kaudella vaikeita. Viime kierroksella OPS onnistui kuitenkin nousemaan aivan ottelun loppuhetkillä kahden maalin takaa 2–2-tasapeliin Valkeakosken Hakan vieraana. OPS on ennen viikonlopun kierrosta sarjassa sijalla kahdeksan.

TPS TV kävi jututtamassa päävalmentaja Mika Laurikaista ja maalivahti Jonathan Viscosia, joka on torjunut tällä kaudella jo 15 nollapeliä.

TPS:n riveistä OPS-pelissä puuttuvat varoitustilin täyttymisen takia toppari Rasmus Holma ja keskikenttäpelaaja Niklas Blomqvist.

OPS-TPS alkaa lauantaina 30.9. klo 17.00 Raatin Stadionilla.

Kirjoita kommentti