TPS TV | SJK-luotsi Simo Valakari ponnisti huipulle TPS-opein

SJK-luotsi Simo Valakari ponnisti huipulle TPS-opein

4.4.2014
3 539 Katsontoa

Päävalmentaja Simo Valakari siirtyi kaudeksi 2007 pelaamaan TPS:n riveihin. Hänen palaajauransa jatkui kauteen 2009, mutta katkesi lopulta polvivammaan. Nyt 40-vuotias Valakari siirtyi kaudeksi 2010 ÅIFK:n päävalmentajaksi sekä TPS:n edustuksen apuvalmentajaksi ja hän kiittelee vieläkin saamiaan mahdollisuuksia. Turun kausiensa jälkeen Simo palasi kasvattajaseuransa Käpylän Pallon junioripuolelle. Nousujohteinen valmennusura jatkui syksyllä 2012 Ykkösessä seinäjokelaisen SJK:n ruorissa. Kausi 2013 oli Valakarille ensimmäinen kokonainen kausi SJK:ssa ja se päättyi upeasti liiganousuun. Valakari debytoi siis nyt Veikkausliigavalmentajana ja hän tuo joukkonsa Yläkentälle liigakenraaliin Tepsiä vastaan lauantaina. Valakari raportoi myös kahden muun entisen tepsiläisen kuulumiset. Tepsistä täksi kaudeksi SJK:hon siirtynyt Juho Lähde vakuutti välittömästi uuden koutsinsa, mutta myös apuvalmentaja Chris Cleaver saatetaan nähdä vielä jopa kentällä.

Simo Valakari

Simo Valakari

Kirjoita kommentti