TPS TV | TPS aloittaa Naisten liigan lauantaina Ilveksen vieraana

TPS aloittaa Naisten liigan lauantaina Ilveksen vieraana

23.3.2018
1 417 Katsontoa

Naisten liiga 2018 käynnistyy lauantaina 24.3. Tampereen Ilves ja TPS ottavat pienen varaslähdön muihin joukkueiseen nähden aloittamalla keskinäisen ottelunsa Tampereen Pirkkahallin C-osassa jo klo 13.30.

Ilves ja TPS ovat saaneet jo tuntumaa toisistaan, sillä joukkueet kohtasivat myös kenraaliottelussa ennen varsinaisen liigakauden alkua. Ilves voitti TPS:n viime lauantaina Pirkkahallissa lukemin 3-1. TPS:n 2-1-kavennusmaalin iski Mira Uronen aivan ensimmäisen puoliajan lopulla. Maali syntyi Saija Östlundin vapaapotkusta seuranneesta tilanteesta. Valitettavasti Östlund loukkaantui myöhemmin ottelussa.

TPS juniorijalkapallon valmennuspäällikkö Joonas Laurikainen kuuluu naisten edustusjoukkueen vastuuvalmentajakolmikkoon ja hän luotsasi TPS:ää viime viikonloppuna Tampereella. Laurikaisen mukaan TPS:n esitys parani sitä mukaa, mitä pidemmälle ottelu eteni. Hän analysoi nyt TPS:n lähtökohdat liiga-avaukseen viime viikkojen muutosten jälkeen. Laurikainen uskoo, että joukkue on niin fyysisesti kuin henkisestikin valmiina liiga-avaukseen. Hän korostaa sitä, että koko TPS:n joukkueen pitää pelata kollektiivisesti ja tehdä myös yksilötasolla oikeita ratkaisuja koko joukkuepelin eteen.

Joonas Laurikainen kertoi TPS TV:lle, millaisin miettein joukkue aloittaa liigakauden 2018.

Kirjoita kommentti